Anteeksiannon kulttuurinen ansa 7/19

"parastaikaa"

Kirsi Teerikorpi

Vietän parhaillani kesälomaa, jonka olen aikonut pyhittää palautumiseen, uusien ja luovien asioiden tekemiseen, pohdiskeluun ja rentoutumiseen. Minulta se onnistuu parhaiten maisemia vaihtamalla ja vain ihmettelemällä tätä elämän erityisyyttä. Toki opiskelut ja työhön liittyvä lukeminen ovat olleet osa lomaa, mutta se on ollut kohdallani enemmän inspiroivaa ja nautinnollista kuin työltä tuntuvaa. 

Copyright: Piece Of Mind

Otankin mielelläni aina vastaan hyviä lukuvinkkejä. Yksi sellainen on parhaillaan käsissäni oleva Katriina Järvisen kirja: ”Kaikella kunnioituksella” (2014), josta sain vinkin hyvältä sosiaalipsykologiystävältäni. Se on väkevä yhteiskunnallinen kannanotto ja perinteitä ravisteleva teos, joka käsittelee vanhemmuuteen ja auktoriteetteihin liittyviä kulttuurisia normeja sekä yhteisöjen sanattomasti hyväksymiä ja peiteltyjä vallankäytön muotoja.

 

”Vanhempiaan ei voi valita, sanotaan. Joskus kuitenkin houkuttaisi. Omat arvot ja elämänvalinnat voivat olla ristiriidassa vanhempien näkemyksen kanssa, vanhempi pyrkii hallitsemaan aikuisen lapsensa elämää tai heittäytyy itse pahaa oloaan purkavaksi lapseksi. Kanssakäyminen voi silloin osoittautua mahdottomaksi. Miten pitkälle aikuisen pitää venyä vanhempien kunnioittamisen nimissä? ”

Lainaus: ”Kaikella kunnioituksella” -kirjan takakannesta)

Kirjailija Katriina Järvinen on syvällinen aihealueen asiantuntija, niin henkilökohtaisen elämänkokemuksen, mutta myös koulutuksensa puolesta. Hän on sosiaalipsykologi, antropologi, kouluttaja ja psykoterapeutti. Hän on kirjoittanut myös muita teoksia, joihin täytynee tämän kirjan innoittamana päästä seuraavaksi käsiksi.

Kirjassa kerrotaan, myös siihen haastateltavien henkilöiden kautta, karun rehellisesti näitä vaietuimpia ihmissuhdetarinoita, joihin liittyy kaltoinkohtelua, hylkäämisiä tai henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Traumaattisista kokemuksista selviämisen, anteeksiannon ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen teemat eivät tunnukaan tämän kirjan lukemisen jälkeen niin selväpiirteisiltä. 

Kirjan sanoman ymmärrän kuitenkin niin, että nämä aiheet koskettavat kaikkia meitä; yhteiskunnallista normatiivista ja moraalista ilmapiiriä kannattelevia yksilötä ja yhteisöjä. Kirja ei syyllistä lapsiaan kaltoinkohtelevia vanhempia tai ylempiarvoisia auktoriteettejä eikä uhreja puhumattomuudesta. Se haluaa herättää keskustelua heidän väliin luodusta näennäisen anteeksiannon ja unohduksen maaperästä.

Kirjassakin käsitellyn kriittisen keskustelun tulisi yltää paikkoihin, joita on yhteiskunnassamme perinteisesti pidetty ”pyhinä” instituutioina, kuten perheisiin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Vaikealta tuntuvista aiheista, kuten anteeksiantamattomuuden teemoista, pitäisi voida puhua ilman että joutuu alas ammutuksi tai yhteisönsä hylkäämäksi uhriksi. Valtaosalla ihmisistä vanhemmuuden malli ja lapsuuden kasvuympäristö ovat kuitenkin olleet niin sanotusti riittävän hyvät, joten tämän kirjan ajatus ei ole lisätä vanhemmuuteen liittyvää aiheetonta syyllisyyttä vaan herättää avointa keskustelua aihepiirin ympärillä. 

 

Järvisen kirjan pohjalta tulin miettineeksi tätä sukupolvelta toiselle siirtyvää traumaa niin oman työni kannalta, mutta myös lomaillessamme Sloveniassa ja Kroatiassa. Siellä sorron, jälleenrakentamisen ja eriarvoisuuden jäljet ovat huomattavasti tuoreemmat kuin meillä Suomessa. Suomen itsenäistymisen jälkeisen sukupolven kasvatit ovat läpikäyneet sotatraumojen jälkimainingit liittyen vanhemmuuteen, kasvatukseen ja puhumattomuuteen. Onneksi tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus avoimemman keskustelukulttuurin kautta vapautua näistä traumoista, vaikka heilläkin on toisaalta uusia ja erilaisia haasteita voitettavana.

Yksilötason kärsimys ja traumat ovat edelleen todellisia, olivatpa syyt mitkä tahansa. Anteeksianto kaltoinkohtelijoille ei ole ainoa tie vapauteen. Kysymys anteeksiannosta tai anteeksiantamattomuudesta on yhteiskunnallisesti paljon laajempi, moraalisesta, normatiivisesta ja yhteisöllisyyden näkökulmasta katsottuna. Yhteiskunnallista keskustelua ja yleistä traumatietoisuutta on aiheesta tuonut ansiokkaasti esille mm.  Traumatietoinen sote ja ope, erityisesti sosiaalisen median ja koulutuksien kautta. 

Copyright: Piece Of Mind

Epäsuotuisalla tai traumatisoivalla kehityshistorialla ja kasvuympäristöllä on myös nykyisyydessä merkittävä vaikutus ihmisen identiteettiin ja ihmissuhteisiin. Jumittumalla lapsuudessa opittuihin käyttäytymismalleihin tai selviytymiskeinoihin ne toistuvat myös nykyisissä vuorovaikutussuhteissa. Ongelmiin on tärkeää saada myös ulkopuolista apua, koska yksilöllisen kärsimyksen lisäksi asiat koskettavat myös lähipiiriä, perhettä, yhteisöjä ja koko yhteiskuntaa.

Mielestäni pitkäkestoisesti tuloksellisessa psykoterapiassa sivutaan väistämättä asiakkaan kehityshistoriaan liittyviä muistoja ja niistä mahdollisesti syntyneitä traumoja sekä haitallisia uskomuksia itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Työskentelyn ”syvyys” ja kesto toki riippuvat ongelmien tai elämänkriisin laajuudesta. Sosiaalipsykologisesta näkökulmasta katsottuna ihminen ei ole koskaan irrallinen tai täysin riippumaton toisista. Siinäkin suhteessa kehityshistoria ja vuorovaikutussuhteiden ja -mallien syntyminen on merkittävä osa meitä tässä ja nyt.

Psykoterapian ja lisääntyneen itseymmärryksen avulla asiakkaan on mahdollisuus uudelleen oppia ja rakentaa identiteettiään niin, että kykenee päästämään irti menneestä ja hyväksymään sen osaksi omaa elämänhistoriaansa. Tavoitteena oppia tekemään oman näköisiään, omia arvoja ja rajoja kunnioittavia valintoja sekä kantamaan vastuun niistä. 

Itse yritän oppia tavoittelemaan työskentelyorientoitumisessani sitä, että traumasensitiivisyys olisi läsnä tietoisesti terapiaprosessissa alusta loppuun. Sen ei tarvitse tapahtua menneeseen takertumalla vaan tietoisuuden ja avoimuuden lisäämisellä. Psykoterapeuttisia menetelmiä ja lähestymistapoja on tässäkin suhteessa monia. Itselleni tärkeää on kuunnella yksilöllisiä tarpeita herkällä sydämellä ja avoimesti käydyn vuoropuhelun avulla.

Uskalla sinäkin tulla kuulluksi ja kohdata traumasi.

Kuva: Instagram, pieceofmind.fi

 

Tervetuloa vastaanotolleni taas elokuussa, niin vanhat kuin uudet asiakkaat!

Lämpimin terveisin, Kirsi

Mielipiteitä muualla mediassa